KuvAnne

Päivätöiden vuoksi kuvaustoiminta on tällä hetkellä tauolla.

————————————————————————————————————

Meistä kaikista saa hyviä kuvia. Usko pois!

Kuvaaminen on palkitsevaa puuhaa. Kuvien avulla jaetaan ja säilötään muistoja, kerrotaan tarinoita, myydään, brändätään, vakuutetaan ja joskus jopa muutetaan maailmaa. Henkilökohtaisesti palkitsevinta on, kun kuvan kohde sanoo, ällistystä äänessään, että joo, tästähän tuli ihan hyvä. ”Ei musta normaalisti saa hyvää kuvaa!” Kuvan saa, kun sen antaa kuvaajalle. Ottaa iisisti ja on oma itsensä.

Hyvä kuva kertoo jotain ihmisestä ja se vetää puoleensa. Hyvä kuva ei ole yhtä kuin kuva virheettömästä mallista. Hyvä kuva tapahtumasta voi pelkistetyimmillään olla dokumentaatiota siitä mitä tapahtui, keitä oli paikalla jne. Yhtäältä hyvä tapahtumakuva voi kertoa tunnelmasta, palauttaa tapahtuman elävänä mieleen tai ikuistaa hetken joka jäi suurimmalta osalta huomaamatta.

Kuvaan mieluiten tapahtumia, ihmisiä ja yksityiskohtia. Metsästän unohtumattomia tilanteita, pieniä ja suuria hetkiä, koskettavia ilmeitä. Kuvat yksityiskohdista toimivat oivina kuvituskuvina erilaisissa yhteyksissä.

Valokuvausta yrityksille, organisaatioille ja yksityisille – tapahtumakuvausta, potretteja ja kuvituskuvia.

  • Yritysten tapahtumien kuvaus
  • Yksityistilaisuuksien tapahtumakuvaus
  • Festareitten ja muitten tapahtumien kuvaus
  • Rippikuvat
  • Ylioppilaskuvat
  • Profiilikuvat julkaisuihin ja nettiin
  • Henkilökuvaukset
  • Kuvituskuvia

Hieman minusta

Kuva: Janne Ivanoff
Kuva: Janne Ivanoff

Olen aina räpsinyt kuvia mutta vakavammaksi homma äityi vuoden 2010 paikkeilla. Silloin hankin ensimmäisen digijärkkärini. Olin tuolloin töissä Salon kaupungin markkinoinnissa ja huomasin, että paras tapa saada tuoreita kuvituskuvia, oli ottaa niitä itse samalla kun kiersin tapahtumissa ym. Siitä se  lähti. Pääsin kuvaamaan Salon Iltatorien keikkoja, Vilppaan korismatseja, Lasten Laulukaupungin tapahtumia jne. Räpsittyjen kilometrien karttuessa nälkä kasvoi ja pääsin kuvaamaan rippikuvia, valmistujaiskuvia ja paljon muuta.

Suoritin vuosina 2014 ja 2018 Muurlan Opiston 11 opintopisteen laajuiset valokuvauskurssit monimuoto-opiskeluna. Päivätyöni  teen viestintä- ja markkinointihommissa.  Valokuvaus on rakas harrastus, jota haluan tehdä koska se on kivaa, en siksi että se on työtä. Ehkä nähdään joskus kameran molemmin puolin!

Anne Nenonen
anenonen@yahoo.co.uk
040 5016486

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s